Mielen Freud jakaa kolmeen sketsihahmon kaltaiseen tasoon, joista kaikkein alkeellisimmasta ja tiedostamattomimmasta osasta vietit kumpuavat. Kyseisen tason Freud on nimennyt Idiksi ja se kuvataan usein sikamaisena, lapsekkaana hedonistina. Id toimii täysin mielihyväperiaatteella, se pyrkii haalimaan välitöntä maksimaalista mielihyvää sekä minimoimaan mielipahan. Minkä tahansa vauvan nälkäitkua seuratessa lieneekin jo selvää, että ihmisen tajunnan Id-osa on valmiina jo syntymästä saakka.
Jotta ihminen kykenee järjestäytymään laumassa, toimimaan yhteiskuntakelpoisesti, on hänen kasvatettava moraali. Tätä psyyken ylintä ja tietoisinta tasoa Freud kutsuu Superegoksi. Sen alkeellinen versio muodostuu jo alle kouluikäiselle lapselle, suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsi oppii jonlaisen käsityksen siitä, mitä tarkoittaa oikea ja väärä.
Kolmas mielen taso Freudin teorian mukaan on Ego. Se toimii Idin ja Superegon välissä pyrkien parhaansa mukaan tasapainottamaan näitä kahta ääripäätä. Siinä, missä Superego rajoittaa Idistä kumpuavia mielihaluja, Ego pyrkii etsimään kompromisseja, joihin ne molemmat kykenisivät tyytymään.
Mielensisäisiä ongelmia luonnollisesti seuraa, jos hedonistinen Id ei ole tasapainossa moraalisen Superegon kanssa. Liian tiukan moraalikäsityksen, omaava henkilö laiminlyö mielihalujaan sekä normittaa ja rajoittaa itseään liikaa, mikä johtaa melkein poikkeuksetta itsesyytöksiin ja ahdistukseen. Toisaalta liian löyhä Superego ei ole yhtään sen parempi lopputulema, sillä se johtaa normittomaan "hällä väliä" -meininkiin, kun Id alkaa rajoituksetta ohjata henkilön toimintaa. Tällöin normeihin sopeutuminen ja yhteiskunnan käyttökelpoisena osarattaana toimiminen vaikeutuvat huomattavasti.
Minä, jos joku, osaan kertoa olemattoman Superegon omistamisesta.
Viime viikonlopun bileissä päädyin lääppimään puolituttua tyttöä samalla sängyllä, jolla poikaystävä istui kysymysmerkin näköisenä metrin päässä. Lääppimisessäni ei ollut mitään agendaa, se vain tuntui sillä hetkellä hyvältä. Vaikka hetken päästä tiedän toimineeni typerästi, en silti opi virheistäni. Esimerkkejä samankaltaisesta toiminnastani löytyy niin täysin tarpeettomien asioiden varastamisesta, sairaskohtauksien esittämisestä, holtittomasta valehtelusta kuin yhden illan ajalta kertyneestä kahdella kädellä laskettavasta seksikumppanien määrästäkin. Eikä missään näistä tapauksista ole ollut sen kummempaa motivaatiota tai syytä kuin se, että sattuipa silloin huvittamaan.
Tämän päivän olen tapojeni vastaisesti kuluttanut maaten selälläni pohtien, johtuuko sekava käytökseni orastavasta alkoholiongelmasta tai kenties itsetuhoisesta tarpeesta luoda kaaosta ympärilleni. Freud sanoisi, että minulla on olematon Superego. Allekirjoitan. En jostain ihmeen oikusta ole koskaan oppinut kunnolla noudattamaan normeja.
Tämä kaikenlainen normeja rajusti rikkova toimintani ei johdu kapinoinnista niitä vastaan, vaan yksinkertaisesti kykenemättömyydestä sopeutua niihin. Älykkäänä ihmisenä tiedän, että normien edes pääpiirteittäinen noudattaminen olisi oman etuni mukaista ja siksi tahtoisin pyrkiä edes jonkinasteiseen normatiiviseen toimintaan. Ongelmami tosin piilee siinä, että koska normien noudattaminen ei tule itseltäni luonnostaan, (minulta puuttuu sisäinen Superegon ääni, jota ehkä myös
omaksitunnoksi joskus kutsutaan) tajuan useimmiten vasta tilanteen
jälkeen, miten siinä olisi kuulunut toimia. Itse tilanteet suoritan sillä "hällä väliä" -asenteella.
Lopputulos on siksi usein pelkkää tuhoa. Niin lääppimäni tyttö, kuin poikaystävänikin (tietenkin) loukkaantuivat minulle heti toisensa ja käytökseni huomattuaan. Tosin poikaystäväni näyttää jo aikojemme alussa hyväksyneen sen, että tuhoan vähän väliä suhdettamme typerillä toiminnoillani. En pääse tempuistani eroon, ne tulevat kanssani kaupan päälle.
Viikko sitten tapasin linja-autopysäkillä miehen. Olin pienen kohtaamisemme aikana ehtinyt valehdella kaiken itsestäni, ja antaessani hänelle puhelinnumeroani olin jo varma, etten silti koskaan tulisi olemaan häneen minkäänlaisessa kontaktissa. Mies kuitenkin tekstiviestitti minulle myöhemmin jotain hyvin sykähdyttävää:
"Olet pimeä nainen ja pidän siitä"
Kyseinen lausahdus on itseni kohdalla ehkä kaunein kohteliaisuus. Lukiessani viestin päätin tavata miehen uudelleen ihan vain kuullakseni, miten hän onnistui niin nopealla kohtaamisella näkemään hämärän luonteeni.
En päätöksestäni huolimatta tavannut häntä, enkä enää aiokaan. Minun ei enää tarvitse, sillä ymmärsin tänään pohdinnoissani omasta pimeydestäni enemmän, kuin yksikään selvännäkijä bussipysäkillä kykenee huomaamaan.
Kaikki johtuu nimenomaan siitä Superegon puutteellisuudesta.
Se, vielä joskus yhdistettynä humalaan, luo puhdasta sotkua, josta kuitenkin luodessani nautin, enhän sitä muuten tekisi. Jälkeenpäin, olin sitten sekoillut humalassa tai ilman, kadun aina. Aina. Mutten koskaan ilmeisesti niin paljoa, että kykenisin oppimaan virheistäni.
Vaikka sotkua aiheutuu nimenomaan ihmissuhteideni saralle, olen joka tapauksessa suhteellisen suosittu. Minua ympäröivät ihmiset ovat vuosien varrella turtuneet sekoiluilleni, usein he eivät jaksa niistä edes kiinnostua, ja toisinaan he jopa odottavat minulta niitä. Siksi joskus onnistuessani ylittämään näkymättömän rajan ja tuottamaan suhteellisen paljon mielipahaa läheisilleni, pääsen pinteestä kuitenkin helpommalla, kuin kuka tahansa muu.
Heureka-elämykseni syntyi, kun ymmärsin, että ympäristööni sopeutumisen sijaan olenkin onnistunut sopeuttamaan ympäristöni itseeni. Olen luonut itselleni verkoston, joka
sallii tai vähintään jättää paheksumatta normitonta käytöstäni.
Tämä johtaa siihen, että minun on vaikea kasvaa koskaan vastuuseen.
Tahtoisin kehittää edes jonkinasteisen Superegon moraalinvartijaksi. Minun omani on jäänyt jollekin hyvin kehittymättömälle tasolle. Järjellä pähkäiltynä tiedän teoriassa, miten kuuluu toimia, mutten ole tähän asti kyennyt sisäistämään oikeita toimintamalleja sellaisiksi, että tahtoisin tunnetasolla, tilanteen tuomassa hetkessä, toteuttaa niitä.
Aion selvittää, missä kohtaa Superegoni kehitys on taantunut, mikä meni vikaan, kun se ei saavuttanut täysikasvuisuutta ja mikä sen mahdollisesti pahoinpiteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti